Julkaistaan kirjailijan luvalla.
Onnenmaa
Fursten ja hänen valtakuntansa
Berndt Nyberg oli hyvästä perheestä. Hän solmi avioliiton tunnetun kirjailijan tyttären kanssa, hänen väitöskirjansa tulisi aukomaan uusia uria ja hänen miehuutensa vuodet sattuivat aikaan, jolloin maailma oli muuttumassa ja kaikki tuntui olevan mahdollista.
Niinkin voidaan sanoa, että alussa hänellä oli onnea matkassa: hän sai prinsessan ja sitten vielä koko valtakunnankin.
Valtakunnan saadessaan hän oli jo kuusissa kymmenissä. Sitä ennen hän joutui kokemaan hiukan epäonnea ja jonkin verran epämukavuutta. Hänen väitöskirjansa aihetta pidettiin liian radikaalina. Hän kehitteli siinä yhteiskoululaitosta, jossa tytöillä ja pojilla olisi yhtäläiset ja yhteiset oppimismahdollisuudet aina yliopistoon asti. Väitöskirjaa ei hyväksytty ja hän hakeutui lyseon lehtoriksi ja ryhtyi opettamaan pojanviikareille matematiikkaa. Hän oli hyvä opettaja, häntä arvostettiin. Avioliitto oli onnellinen. Hänen vaimonsa Aina – –prinsessa, joka osoittautui prinsessaksi niin sydämeltään kuin tavoiltaankin – lahjoitti hänelle monta lasta. Vain valtakunta puuttui.
Porvoossa, jonne oli muutettu työpaikan perässä Tammisaaresta, asuttiin aluksi Kirkkokadulla. Myöhemmin muutettiin torin varrelle, Puistokadun ja Piispankadun kulmassa olevaan uuteen taloon, josta oli saatu vuokralle viiden huoneen, eteisen ja keittiön asunto. Appiukon Zacharias Topeliuksen Koivuniemi oli lähellä, siellä vierailtiin ja sen sivurakennuksessa vietettiin kesäkuukaudet.
Perheeseen kuului isä, äiti, kymmenen lasta, joista kaksi kuoli aivan pienenä, ja palvelusväki. Berndt oli omaksunut aikansa radikaaleista ajatuksista muutakin kuin aatteet tasa-arvoisesta koulutuksesta. Hän oli suomenmielinen, vaikka ei osannut suomen kieltä ja ehdottoman raitis aikana, jolloin punssi kuului seurustelujuomana jokaiselle tupakkapöydälle. Hänen suuret ajatuksensa eivät ottaneet mahtuakseen Runebergin Porvooseen sen enempää kuin Topeliuksen Koivuniemeen, mutta onnekseen hän purjehti. Hän teki pitkiä retkiä ja nautti avarista vesistä, korkeasta taivaasta, raittiista ilmasta, tuulesta ja puhureista. Venematkan päästä, laitimmaisen ulkosaariston tuntumasta löytyi etsitty ihannemaa, drömmarnas land.
Kuva: Havsudden (Utholm) 1902. Ote Porvoon saariston kartasta.
Vuonna 1898 Knutsin tilasta oli myytävänä kartalla näkyvä Utholm. Berndt Nyberg osti alueen, josta tuli Havsudden. Maarekisteriin merkittiin tila nimeltä Utholmen. Kaksitoista ensimmäistä vuotta se oli lehtoriperheen kesäpaikka. Tilaa laajennettiin Utvik-lahden pohjoispuolelle ja vuonna 1913 sen koko oli nelinkertaistunut. Havsuddenin niemestä tuli Utholmenin kantatila (hemskiftet) ja uudet maa-alueet muodostivat Utholmenin ulkotilan (utskiftet). Ulkotiloja oli oikeastaan kaksi, Estamin alue ja pieni Bovikin niitty, (Boviksängen, Bodvikskiftet). Vuokramaana (Boldtien vuokraamana) paikkaan ikään kuin kuului myös kaukainen luoto, Skogskär, johon kuljettiin Uddenista käsin veneitse.
Utvik-lahden pohjoispuolista aluetta, alunperin Utholmenin ulkotilaa, on kutsuttu niin monilla tavoin, että sillä ei oikeastaan ole ollut mitään selvää nimeä. Se on ollut “Svipun” puoli, “toinen puoli”, Estamsuddenin puoli, myöhemmin Ukintien puoli, Nesteen puoli, “Bastiksen” puoli jne. Seuraavilla sivuilla sitä kutsutaan Estamin puoleksi ja Havsuddenia Uddenin puoleksi.
Onaksen saariryhmä rajaa Uddenin edustan merenselkää lounaassa. Etelässä kulkee laivareitti. Utvik oli (on) merenkulkijoiden tuntema syvä lahti, syysmyrskyssä vuonna 1910 sinne rantautui venäläinen höyrylaiva.
Jalan Uddenista tehtiin retkiä kallioiden yli Edesvikiin, metsän läpi Bovikin niitylle (pellolle) ja Utvikenin ympäri Estamsuddenin kallioille.
Alkukertomukset
Vuosisatojen ajan oli vain karu ulkosaari, Emsalön lounaisella edustalla oleva Utholm, mutta Nybergien aikaan paikka oli jo pitkään ollut niemi. Ensin fursten antoi nimen niemelle, sitten sama nimi alkoi tarkoittaa muutakin. Nimi oli Havsudden.
Laajimmillaan Havsudden käsitti Emsalön kaksi lounaisinta niemeä, Estamin ja Uddenin, ja ulappaa – laajalti avaraa ulappaa! – niiden tuntumassa, sekä lisäksi luodon, Skogskärin, ulapan reunalla, ja metsän keskellä sijaitsevan yksinäisen Bovikin niityn. Skogskär oli vuokrattu paikallisilta saaristolaisilta tyttären perheelle.
Niemet ja niitty olivat furstenin silkalla rahalla paikalliselta tilalliselta ostamaa maaomaisuutta kalavesineen, ulappa oli hänen valtakuntaansa ajatuksellisesti. Estamin mänty, Estamsfuran, merkitsi Estamin niemen, Pilven veli eli Molnets broder piteli viiriä Uddenin korkeimmalla kohdalla. Kun näistä maa- ja merimerkeistä piirretään kartalle viivat Skogskäriin, saadaan kolmio, joka hahmotti furstenin omimman maailman, hänen valtakuntansa, jonka hänen veneensä Tuuli tai Svaj tai Wiggen tunsivat paremmin kuin minkään muun kolkan maailmassa.
Slottetin tornista fursten saattoi hallita tätä avaruutta ja seurata meriliikennettä niin luoteeseen Estamin kärkeen kuin lounaaseen Onaksen saariryhmän suuntaan. Pohjoisessa mantereella oli Svartbäckin ranta, josta vieraita haettiin joskus useammankin kerran päivässä, ja pohjoisessa Emsalön rantoja seuraillen kulki höyrylaiva Lovisa, jonka huudot vuorollaan muistakin saaren satamista kuuluivat Strandstuganiin, jos vain osasi kuunnella.
Sopivan tarinointitilaisuuden tullen Uddenista kerrottiin alkukertomuksia.
Oli tulokertomuksia ja ostokertomuksia. Tulokertomuksesta oli useita muunnoksia.
Yhdessä lehtori kahden vielä kotona asuvan poikansa kanssa kävi ensimmäisen kerran katsomassa paikkaa nimeltä Utholmen. Matka tehtiin Pellingissä sijaitsevan edellisen kesäpaikan kautta Emäsalon eteläpuolitse kiertäen.
Toisessa tulokertomuksessa kymmenkunta henkeä oli ahtautunut Koivuniemen rannassa purjeveneeseen, joka lähestyi Utholmenia lännestä, Onaksen saariryhmän ja Estamsfjärdenin kautta.
Kolmannessa tulokertomuksessa on vähän ostokertomustakin. Yksi kappale kertomusta on jäljellä mustekynällä kirjepaperille kirjoitettuna tapahtumaluettelona. Kirjoittajan ääni on Aina-äidin, tapahtumissa puhutaan äidistä ja isästä. Ehkä käsialakin on hänen, mutta kirjoittajan nimeä paperiin ei aikanaan ole tarvinnut merkitä. Ainan päiväkirjoihin kuuluu erillinen pieni kronikka Havsuddenista vuosilta 1899-1915. Paperin tapahtumat voivat olla siitä peräisin. Tai kronikan tapahtumat paperista. Ehkä molempien tapahtumat on poimittu erilleen Ainan päivittäisistä päiväkirjamerkinnöistä.
Kulmista rypistyneeseen, kellastuneeseen ja mappia varten joskus rei’itettyyn kirjepaperiin on kirjattu vuoden 1899 tärkeitä tapahtumia. Ensimmäisenä mainitaan jo edellisen vuoden elokuussa tapahtunut ostosopimuksen allekirjoitus. Viimeisenä on Björkuddenin myynti seuraavan vuoden tammikuussa. Kirjattakoon tähän tuo kertomus pääpiirteissään.
Helmikuussa Havsuddeniin tehtiin ensimmäinen talviretki, jolla Aina-äiti oli mukana. Kuljettiin Kuggenin kautta jäätietä pitkin. Kivijalka valmistui. Katsottiin paikkaa lilla stuganille, josta myöhemmin tuli Strandstugan.
Huhtikuussa rakennettiin lilla stuganille kivijalka.
Toukokuussa istutettiin viisi ensimmäistä hedelmäpuuta. Isä-Berndt nukkui ensimmäisen kerran Uddenissa – på Udden – oman katon alla (työkaluvajassa).
Kesäkuussa tapahtui paljon. Kuun alussa kuljetettiin tavaroita Porvoosta Uddeniin höyrylaivalla ja proomulla. Väkeä palkattiin. Isä oli Helsingissä ukkosenjohdatin-asioissa. Ensimmäinen muutto niemelle ut till Udden, tapahtui 13. päivä. Sitä seuraavan päivänä löydettiin Havskungens slott, meren kuninkaan linna. Loppukuussa muutettiin toisen kerran, tällä kertaa Tuulilla, höyrylaivan ja proomun voimin. Mukana oli lehmiä, kanoja, koira ja yksitoista ihmistä. Molnets broder, pilven veli pystytettiin “på högsta berget”, ”korkealle kalliolle”, josta ei vielä ollut tullut paikkaa nimeltä Molnstuguberget. Ja loppukuusta saapui moster Toini, Ainan sisar.
Havskungens slott?
Havskungens slott oli kohti merta ja iltapäiväaurinkoa laskeutuva, lounaismyrskyjen sileäksi hioma kallio. Stora villanista Molnstuganiin kuljettaessa se jäi oikealle kädelle. Kesäisin sinne kokoonnuttiin, siellä vietettiin aikaa, juotiin iltapäiväkahvit. Yhtä salaperäinen Havskungens övre sal, meren kuninkaan ylempi sali, oli sen yläpuolella. Siellä Aina kirjoittaa järjestetyn yhteispäivälliset 14 hengelle elokuussa kymmenen vuotta myöhemmin. Maanmittari, joka vuosina 1912 ja 1913 kartoitti ja piirrätti kartalle niemen kaikki kalliot, louhikot, suot ja pikku lammet, ei erottanut mitenkään näitä satumaisia paikkoja niemen muista kallioselänteistä. Tämän kirjoittaja ei enää tiennyt, mikä oli Havskungens slott tai Havskungens övre sal. Onneksi oli muita, jotka vielä tiesivät. Mutta Ainan kertomus jatkuu.
Heinäkuun lopussa isä muutti omaan huoneeseensa på stora byggningen, isoon taloon.
Elokuussa muutkin muuttivat pikku talosta isoon taloon. Boldtit asettuivat pikku taloon. Vietettiin Annan ja Laurin häitä. Vieraita oli paljon ja vihkiminen tapahtui 25. päivä kello 3 iltapäivällä. Syyskuussa saatiin puhelin. Suurta juhlaa!Gumman Lovin Lervikistä kävi kylässä. Kahvitarjoilu.
Lokakuussa nostettiin ensimmäinen perunasato, saatiin tynnyrin verran perunoita.
Joulukuussa vietettiin Uddenin ensimmäistä joulua, mukana olivat isä, äiti ja pojat sekä Inni ja Väinö, Anna ja Lauri. Ohjelmaan kuului nukketeatteri. Ingridin ja Väinön lapsia ei mainita, mutta varmaankin myös kymmenvuotias Gunnar, nelivuotias Maija ja parivuotias Erkki ja ehkä jo samana vuonna syntynyt pikku Kaisakin olivat vanhempiensa kanssa.
Ostokertomuksestakin oli muunnoksia ja sen saattoi kertoa pitemmin tai lyhyemmin. Lehtori osti tukkiyhtiön miesten nenän edestä taloudellisiin vaikeuksiin joutuneelta Knutsin isännältä tilan. Tarinaan kuuluu, että maansa myyneen isännän saatua raha-asiansa kuntoon lehtori palautti hänelle vastaavaan hintaan pääosan tilasta takaisin. Lehtorille itselleen jäi Estamin niemi metsineen, mutta se ei enää kuulu ostokertomukseen eikä mihinkään muuhunkaan kertomukseen. Tarina on yksityiskohdin varustettuna kerrottu tuonnempana luvussa Knuts-episodi.
Alkukertomukset olivat tietoa, jota mielihyvin kerrottiin aina uudestaan. Oli toki epämieluisaakin tietoa ja muitakin kertomuksia, mutta kaikkea tietoa ja joka kertomusta ei välttämättä kerrottu edelleen. Niin kuin oli hyvää tietoa ja pahaa tietoa, oli kertomuksia joita kerrottiin ja niitä joita ei kerrottu.
Oli myös kolmannenlaista tietoa, sellaista, joka vain unohtui. Hävisi. Haihtui ilmaan. Huomaamatta ryhdyttiin puhumaan toisin eikä entistä enää muistettu. Tällainen toisinpuhumisen ilmiö tapahtui Estamin kohdalla. Jos asiaan olisi kiinnitetty huomiota, olisi voitu todeta, että kukaan ei enää puhunut “Estamista” tai “Estamin puolesta”. Hieman epämääräisesti puhuttiin lahden toisesta puolesta ja myöhemmin Ukintien puolesta tai Nesteen puolesta ja mitä muita nimiä nyt käytettiinkään. Kevättalkoissa lahden toiselta puolen olevilla sukulaisilla oli vaikeuksia heidän selittäessään, että kyllä hekin olivat meriniemeläisiä vaikka heidän kesäpaikkansa ei Meriniemessä ollutkaan.
Yhtä kaikki, alussa koko uusi ihanuus oli yhtä ja samaa Uddenia, vedet ja maat, kalliot ja luodot, auringonpaiste ja myrskyt. Perheen kielellä sitä kutsuttiin ”meidän valtakunnaksemme”, vårt kungarike, ja lehtori oli valtakunnan fursten.
Ihannemaita on ilmassa
Yksi tulokertomuksista oli Karinin, josta tuli Paulin rouva. Hän kirjoitti purjehdusretkestä Helsingistä Emsalöön kesällä 1913.
– Kun odottaa kohtaavansa ihanan luonnontilaisen paikan, löytääkin asuinrakennuksia, puutarhoja, hautausmaan ja huomaa olevansa järjestyneessä yhdyskunnassa. Mutta tämä yhdyskunta on täydellisen eristynyt muusta maailmasta, ‘sen täytyy olla itsenäinen kuningaskunta’, olet tuskin ehtinyt ajatella, kun näet linnan jalkojesi juuressa. Se saa sinut uteliaaksi ja haluat nähdä voimakkaan käden joka hallitsee yhdyskuntaa. Ei löydy kuningasta kullankimalluksessa. Myrsky on kammannut hänen valkoiset hiuksensa niin kuin se on antanut vaahtopäille saman värin, ja harmaat kallioluodot joita vasten aallot särkyvät, ovat luonnon kunniavartio joka ympäröi tätä ruhtinasta. Sinut kutsutaan linnaan. Tunnet itsesi otetuksi sisään hyvyyteen ja iloon, joka ympäröi sinua, tunnet jotain hyvin harvinaista: vaikka olet vieras, olet kotona.
Paluu tapahtuu vesitse niin kuin menokin, ensin Toreador-nimisellä veneellä höyrylaiva Lovisan laituria kohden. Ja Karin jatkaa.
– Viimeinen silmäys Havsuddeniin, jonka talot Molnstugan, Slottet, Vidavy ja jopa Strandstugan häämöttävät kallioiden ja puiden lomassa. Vanhan kuivanluisevan mutta yhä voimakkaan männyn ääriviivat näkyvät pisimpään huolimatta sumusta ja sateesta.
Karinin ihastuneessa kuvauksessa Havsuddenia nimitetään yhdyskunnaksi. Se täyttäisi jopa ihanneyhdyskunnan tuntomerkit, jos yhdyskunnasta vain olisi kerrottu, mikä sen elätti: kauppa vai merenkulku, metsästys ja kalastusko, teollinen tuotanto vaiko käsityö? Karinin näkökulmasta elinkeinot ja tuotanto eivät kuitenkaan kiinnostaneet, hänelle riittivät asuinrakennukset, puutarhat, luonto ja hieman mystinen vahva hallitsija.
Karinin kertomus myrskyn kampaaman valkotukkaisen furstenin valtakunnasta saa miettimään, tunnettiinko Uddenissa ihanneyhdyskuntia.
Rousseaun paluu luontoon innosti noihin aikoihin herrasväkeä rakentamaan huviloita kaupunkien ulkopuolelle ja Rousseaunsa Uddenin lehtorikin tunsi. Mutta tunsiko oman valtakuntansa fursten, Uddenin lehtori ihanneyhdyskunnan ideaa?
Suurten nälkävuosien aikaan Suomen kirkoissa luettiin tiedonantoja, joissa houkuteltiin kansalaisia lähtemään uudisasukkaiksi kaukaiseen Mantšuriaan, Amurin seudulle. Amurinmaa tuli vähitellen merkitsemään monelle kaukaista onnelaa. Retkikunta varustettiin ja höyrylaiva lähti matkaan Helsingistä lokakuussa 1868. Saattajia oli suuri joukko ja ylioppilaat juhlistivat tilannetta Maamme-laululla. Lähtö oli suuri tapaus, jonka kaikki huomasivat. Aina ja Berndt asuivat tuolloin Kaivopuistossa, heidät oli vihitty saman vuoden tammikuussa.
Pari kolme ihannemaata Berndt Nybergillä oli käden ulottuvilla siitä riippumatta, oliko hän itse niistä tietoinen. Yksi niistä oli kuviteltu, toinen oli todellinen ja kolmaskin oli ollut mitä vahvimmin olemassa.
Kuviteltu oli appi Topeliuksen nuorena radikaalina Helsingfors Tidningarissa 1844 (kun Berndt oli nelivuotias) julkaisema Victoria-maa -niminen utopiakuvaus. Sen esikuvana oli ranskalaisen Étienne Cabet’n Voyage en Icarie, jonka innoittajana puolestaan oli ollut Thomas Moren Utopia. Cabet jopa perusti ikarialaisten ihanneyhdyskunnan Yhdysvaltoihin, mutta se jäi muiden vastaavien tapaan lyhytikäiseksi. Matti Klingen mukaan utopia-aatteet liittyivät Eugène Suen ja muiden kaunokirjallisiin kurjaliston kuvauksiin, jotka saivat herrasväen lukunurkkauksissaan kokemaan järkytyksiä. Dickensin kodittoman orpopojan Oliver Twistin seikkailut tylyssä kaupunkiympäristössä olivat herättäneet valtavaa huomiota englantilaisessa lukijakunnassa 1830-luvun lopulla, Victor Hugon Pariisin Notre Damen rujo Quasimodo saman vuosikymmenen alussa Ranskassa. Hugon Kurjat ilmestyi kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Berndt Nyberg luki sitä ääneen Ainalleen, ja Aina piti sitä vaikuttavana.
Todellinenkin ihannemaa liittyi Topeliukseen. Se oli Berndtin omien lasten ihannemaa.
– Koivuniemi oli lapsuutemme onnen maa, kirjoitti vanhin poika Mikael (Martta Kasurisen mukaan). – Vaikka kaiken pohjalla oli vakavuus, ei tunnelma ollut painostava.
Nuorin poika Paul muisteli:
– Ilo ja leikinlasku leijui kaikkien pikkutapahtumien, kaikkien ihmisten, niin isojen kuin pientenkin yllä. Joka itse on joutunut sellaista kokemaan lapsuudessaan, ei voi koskaan sitä unohtaa.
Karinin kuvaus Uddenista ei paljon poikkea Paulin ja Mikaelin Koivuniemen kuvauksesta.
Kolmas ”ihanneyhdyskunta” oli Pestalozzin kuuluisa kasvatuskokeilu. Sen löydettyä paikkansa sveitsiläisestä linnasta siihen käytiin tutustumassa Suomea myöten. Pestalozzi oli itse nähnyt ja kokenut maalais- ja kaupunkilaisväestön hädän ja kurjuuden industrialismin noustessa ja tämä yhteiskunnallinen tilanne oli hänen oppinsa lähtökohta. Pestalozzin ratkaisu oli siveellis-uskonnollinen hanke kotien pelastamiseksi niitä uhkaavilta vaaroilta. Ihmisluonnon perusvoimat olivat ajattelu, tunne ja toiminta ja niinpä kasvatuksessa oli otettava huomioon älyn, sydämen ja taitovoiman kasvatus. Nämä olivat kaikki periaatteita, joiden puolesta Berndt Nyberg puhui, ja Pestalozzin aatteista hän kirjoitti myös perheen lehteen.
Berndtille, intohimoiselle pedagogille oli varmasti tuttu myös Heinrich Zschokken Kultala, arvostetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäisenä julkaisuna vuonna 1837 ilmestynyt kuvaus Pestalozzin aatteiden vaikuttamasta uuden ihmistyypin kasvatuksesta päähenkilönään ”opettaja Toivonen”.
Ihanneyhdyskunnissa ajatukseen, että kaikki on hyvin, kaikki voisi olla hyvin, liittyi paikka. Ihanneyhdyskunta sijaitsi aina jossakin. Kun uskonnollisessa kirjallisuudessa tuo paikka oli tuonpuoleinen taivaan valtakunta, maallinen ja käytännöllinen ihanneyhdyskunta oli jo täällä, ainakin olisi voinut olla. Tämän edistyksen ja valistuksen keksinnön omaksui Pestalozzin tapaan myös Berndt Nyberg.
Havsuddenista saatavilla olevista lähteistä mainintaakaan ihanneyhdyskunnista ei löydy, kenties siksi, että aihe ei ollut aivan salonkikelpoinen. Ellei se haiskahtanut lahkolaisuudelle, niin kuin taalainmaalaisten joukkomuutto Jerusalemiin tai August Nordenskiöldin sattumalta samanniminen swedenborgilainen Uusi Jerusalem -hanke, niin sitten sosialismille, kuten ranskalaisten utopistisosialistien Henri de Saint-Simonin ja Charles Fourierin aatteet ja englantilaisen Robert Owenin osuustoiminta.
Uuden maailman luominen oli kaikella tapaa ohjelmassa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa. Kansanvalistuksella hahmoteltiin uutta kaunista tulevaisuutta. Uusi parempi Suomi väikkyi horisontissa ja helisi Runebergin Maamme-nimisessä laulussa. ”Sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa!” Vuonna 1913, jolloin Karin kirjoitti oman pienen yhdyskuntakuvauksensa, tunnettiin myös käynnissä olevia hankkeita ihanneyhdyskunnan toteuttamiseksi, joskin osa niistä oli pelkistynyt vain lähtemiseksi kauas pois, siirtokunnan perustamiseksi johonkin kaukaiseen paikkaan.
Vaikka Uddenia ei varmasti rakennettu tietoisesti ohjelmallisista tarkoitusperistä lähtien, siihen ikään kuin kiinnittyi aikakaudella vielä elävä muisto ihanteellisen yhdyskunnan mahdollisuudesta. Uddenin piti olla yhden perheen kesäparatiisi, sitten kesävieraat alkoivat muuttua täysihoitolavieraiksi, ja hekin ottivat paikan paratiisikseen. Huviloiden määrä lisääntyi ja yhdyskunnastakin voitiin puhua. Luontonsa, sijaintinsa ja maisemansa perusteella Havsudden oli löytäjilleen ihannemaa. Avoimuutensa ja vieraanvaraisen vastaanottokykynsä tähden Uddenista tuli ihanteellinen yhdyskunta myös muille tulijoille. Uddenin rannat ja kivet, ruumiillinen työ ja hiljaisuus, ilo ja rakkaus, toisin sanoin hyvä elämä ja luonto ja maisema olivat yhtä ja samaa, niin kuin vanha lehtori tervetuliaissanoissaan jälkipolville runoili.
Här vid Uddens stränder
handla som du vill!
Ansvarsgill!
Ihannemaassa etiikka ja estetiikka löysivät toisensa.
Huolimatta kaikesta 1800-luvun luonnontieteellisestä edistyksestä ja yhteiskunnallisesta liikehdinnästä vuosisatainen teologia oli Uddenin ihannemaassa vahvasti mukana. Saarnastuolista oli kuultu kehotuksia odottaa taivaan valtakunnan tulemista. Ihanneyhdyskuntaan liittyi ajatus paremmasta maanpäällisestä maailmasta täällä ja nyt. Lehtoripariskunnan Udden oli hanke, jossa rakennettiin parempaa maailmaa maan päälle, ja toden totta, taivaallinen isä oli tuon valtakunnan, kungarike, jokapäiväisissä toimissa läsnä.
Talot, kauniit kivet
Pantiin töpinäksi.
Syksyllä 1898 luovuttiin Koivuniemestä, alettiin rakentaa Uddenille taloa ja tammikuussa tehtiin päätös toisesta. Lehtori kirjoittaa Porvoosta tyttärelleen Annalle Sortavalaan innostuneena huvilan ja jopa kahden rakentamisesta ulkosaaristoon.
– Voit kuvitella, että Uddenilla tehdään töitä. Kivenhakkaaja Helenius on täällä kaupungissa, kuusi työmiestä siellä. Hän on hakemassa täältä etenkin tupakkaa ja puhtaita vaatteita, koska maitoa, kalaa, leipää sekä perunoita saavat he sieltä. He asuvat Johanssonin luona Edesvikissä. Ja ovat jo vetäneet yhden ison kivenjärkäleen ylös kalliolle, talon paikalle. Kun seisoo kasvot merelle päin, näkee noin seitsemänkymmentä kivijalkaan sopivaa kiveä. Ja kauniita kiviä, oikein sopivia. Helenius ihan myhäilee. Hän sanoo, että kivijalasta tulee kaunis. Proomulastillinen lankkuja ja lautoja on tullut ja jaala tiililastissa. Monet Varlaxissa asuvat ovat tulleet katsomaan, miten lehtori Nyberg rakentaa. Kaikki ihmettelevät niitä raivaustöitä, joita on jo tehty. Ihmettelevät sitäkin, että joku haluaa rakentaa sinne ulkomeren ääreen.
Lehtori itse seurasi ihaillen kivimiesten kivenkäsittelytekniikkaa:
– Kivimiehet ovat tehneet nuotioita ympäri kiveä ja kun ovat kuumia, ovat heittäneet vettä päälle, niin kivet ovat haljenneet, siten on helpompi kuljettaa pois.
Tammikuussa 1899 Anna saa kuulla toisestakin rakennuksesta. Isä ja äiti ovat päättäneet, että asumiseen Uddenilla tarvitaan toinenkin talo. Siihen rakennetaan kuisti ja vintti.
Ensimmäinen kesä meni rakentaessa ja syksyllä olivat valmiina navetta, talli ja ulkohuone.
– En pelkää täällä yhtään, kirjoittaa Aina-äiti Annalle, – mutta saa nähdä sitten kun syysillat pimenevät ja pitenevät.
Kun hankittiin puhelin, Aina iloitsi: – Se pirisee!
Aikanaan rakennettiin vesijohto, se tapahtui samaan aikaan Harryn talon rakentamisen kanssa. Lisää tekniikkaa niemelle saatiin kun insinööri Börjeson miehineen tuli asentamaan linjatauluihin valot. Omenatarhan vierelle tien varteen istutettiin neljä lehmusta. Ja aina välillä rakennettiin kiviaitaa. Kivenmurikoita vedettiin hevosella eri puolille niemeä ja kiviaitaa rakennettiin paitsi Slottetin pihan ympärille, myös hautausmaan ympärille, Molnstuganin lähellä olevan puutarhan ympärille, kannakselle Emsalön ja Uddenin väliin, myöhemmin myös Knutsiin.
Niin Havsuddeniin nousivat ensin Strandstugan ja Slottet ja sitten Molnstugan ja Vidavy, kaikki lukuisine apurakennuksineen. Kun talonrakentamisessa tuli tauko, ja kiviaitaakin oli siellä ja täällä, komea ja avara Annankallio Slottetin vieressä alkoi vaikuttaa furstenin mielestä kovin autiolta. Yllätykseksi furstinnalleen hän teetti kallion korkeimmalle kohdalle jykevän kivipöydän ja kuusi kivistä tuolia sen ympärille. Syysmyrsky oli vienyt mennessään osan isoa laituria, joka korjattiin kivipilarein helmi- ja maaliskuussa, ja samassa yhteydessä tehtiin kivinen kalusto kalliolle. Saman vuoden kesäkuussa Liv och Lustin kronikka, joka oli lehtorin itsensä laatima, mainitsee vaatimattomasti ohimennen kivisen pöydän tuoleineen ja Smånotiser, Aina-rouvan ajankohtaispalsta lehden myöhemmässä numerossa muistaa kiittää Uddenin tonttua upeasta lahjasta.
Oli myös kaukainen luoto: Skogskär. Sinne kuljetettiin Strömbergin mummojen leikkimökki vaatimattomaksi asumukseksi ulkoelämää viettäville Boldteille, niin kuin lehtori kirjoitti kronikkaansa. Ilkamoiden kerrottiin, että se tarkoitti, että kuljettiin ilman vaatteita, syötiin puulusikoilla ja elettiin rauhanomaisessa suhteessa niin kärpästen kuin hyttystenkin kanssa ilman, että kukaan vahingoitti toista. Siitä ei ollut varmuutta, olivatko kärpäset ja hyttyset allekirjoittaneet sopimuksen.
Boldtien perheessä oli murhetta keväällä 1904. Pikku Gudmund kutsuttiin taivaan kotiin. Hänelle rakennettiin hautasija kalliotasanteelle hos Havskungen ja fursten itse siunasi hänet maan poveen. Silloin päätettiin, että Uddenissa olisi oltava oma hautausmaa. Senaatilta saatiin siihen lupa seuraavan vuoden toukokuussa. Syksyllä 1905 laskettiin Vidavyn peruskivi, suurlakko alkoi ja loppui, ja Uddenilla oli järjestyksessä toiset hautajaiset. Zachris Nybergin tomumaja laskettiin uuden hautausmaan multiin. Elsa Boldt sepitti laulun:
– Vete en och hvar
hafvets udde har
i mildt förvar
redan två af våra kära.
Niin Zachris sai ensimmäisenä lepopaikan Uddenin hautausmaalla ja sinne Gudmundinkin maalliset jäännökset siirrettiin, vaikka aikakirjat eivät kerro milloin.Lue lisää!
Kirjaa saa ostaa tekijältä sähköpostitse riitta.kuoppamaki(at-merkki)saunalahti.fi ilmoittamalla lähetysosoitteen ja maksamalla 20 euroa ja postikulut pankkitilille. Kirja on ainakin Porvoon kaupunginkirjastossa.
